Tuunaa kinkun jämät -Kinkkusalaatti karpalohillolla

maanantaina, joulukuuta 26, 2016


Nyt on juhlittu ja syöty sen verran, että kevyemmillekin annoksille löytyy todennäköisesti tässä vaiheessa kysyntää. Voi myös olla, että juhlapöydän kunkku, useimmilla kinkku, ei välttämättä klassisessa muodossa enää maistu, joten sen voi yhdistää kevyempään salaattiin. Näin ateria hieman kevenee, eikä jääkaapin nurkkiin jää pyörimään lihapaloja. Salaatti toimii loistavasti myös kalkkunan kanssa, jos se sattui olemaan teidän juhlapöydän keskipiste.


Kinkkusalaatti karpalohillolla

1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
0,5 dl oliiviöljyä
4 viipaletta vaaleata leipää
2 tl punaviinietiikkaa
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl karpalohilloa
2 sellerivartta ohuina viipaleina
n. 100 g salaatinlehtiä
300 g kinkkua ohuina viipaleina
1 avokado ohuina viipaleina
kourallinen pähkinöitä
suolaa ja pippuria

  • Sekoita valkosipuli öljyyn ja sivele öljyllä leipäviipaleet. Paahda leipiä hetken 200-asteisessa uunissa rapeiksi.
  • Sekoita pienessä kulhossa etikka, oliiviöljy ja karpalohillo. Mausta suolalla ja pippurilla.
  • Asettele vadille salaatinlehdet, selleri, kinkkuviipaleet, avokado ja pähkinät. Mausta kastikkeella.


You Might Also Like

0 kommenttia

Instagram