Luukku 20 - Maailman parhaat joulupiparit - Nekkupiparit

maanantaina, joulukuuta 19, 2016


En aikaisemmin ollut erityisesti perinteiden joulupipareiden ystävä. Hieman kuivia, ei mitenkään erityisen hyvän makuisia ja melkeinpä aina liian paksuja. Sitten tapasin mieheni, ja maistoin ensimmäistä kertaa anopin valmistamia Nekkupipareita. Ne olivat ohuita, rapeita, maussa oli hieman kinuskin vivahteita ja erittäin herkullisia, vaikkakin kaikki vanhat joulupiparimaut olivat niissä tallella.


Rivien välistä ymmärsin, että tätä reseptiä ei noin vaan jaetaan, joten sain sen vasta seuraavan vuoden joulun alla, osoitettuani aikomukseni vakavuuden. Siitä lähtien joulun alla järjestän perheemme pienet piparitalkoot. Näitä pipareita olen yrittänyt maistattaa niin paljon kun pystyn, ja melkeinpä jokainen maistaja on pyytänyt reseptin. 


Taikinan kauliminen vaatii voimaa, joten delegoin sen miehelleni. Sitä kun saa kaulia niin ohueksi kuin vaan pystyy. Mitä ohuempi pipari on sitä paremmin siinä maistuu nekkumaisuus.  Myös paistaminen vaati melkoisen tarkkuuden, kun melkein paperiohuet piparit palaavat erittäin herkästi. 


Nekkupiparit

500 g siirappia
250 g voita
200 g sokeria
2,5 tl jauhettua neilikkaa
2,5 tl jauhettua kanelia
2,5 tl ruokasoodaa
850 g vehnäjauhoja

  • Yhdistä isossa kattilassa siirappi, voi, sokeri, neilikka ja kaneli, ja kiehauta seos. Yhdistä ruokasooda vehnäjauhoihin ja sekoita kuumaan siirappiseokseen. Sekoita seos lusikalla tasaiseksi. Anna taikinan jäähtyä.
  • Kauli taikina leivinpaperin päällä mahdollisimman ohueksi ja ota muotilla piparkakkuja. Paista 225-asteisesa uunissa 4-6 minuuttia. Tarkkaile paistoaika koska ohuet piparkakut palaavat herkästi.
  • Säilytä tiiviissä purkissa, kuivassa paikassa. 



You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Meidän perheessämme tämä sama resepti on myös ollut käytössä aina siitä asti, kun se Annassa julkaistiin kai vuonna 1966. Todella maailman paras resepti!

    VastaaPoista
  2. Hei, mitä siirappia tässä on käytetty?

    VastaaPoista

Instagram