Luukku 15 - Paistettu ankanrinta karpalohillokkeella ja karamellisoiduilla päärynöillä

keskiviikkona, joulukuuta 14, 2016


Ankanrinta on aina hyvä idea, ainakin näin omasta mielestä. Ja joulu ei ole mitenkään poikkeus. Tosin hieman jouluisia makuja on hyvä saada tässä tapauksessa rinnalle. Ankkahan suorastaan rakastaa niin makeata kuin hieman hapokasta, joten hieman kanelilla maustettu karpalohilloke ja karamellisoitu päärynä sopivat siihen erinomaisesti. Ja jos kaipaat annokseen hieman tuhdimman lisukkeen, niin ihan vaan perinteinen perunalaatikko olisi varmastikin melko täydellinen.


Karpalohilloke

200 g karpaloita
3 rkl sokeria
0,5 tl kanelia
1 tl raastettua appelsiinikuorta
Yhdistä kaikki ainekset pienessä kattilassa ja keitä keskilämmöllä. Kun marjat alkavat pehmetä riko niitä hieman lusikalla painamalla. Keitä hilloke vielä 10 minuutin verran.

Karamellisoidut päärynät

4 kiinteätä päärynää
2 rkl voita
1 rkl sokeria

Leikkaa päärynät ohuiksi siivuiksi. Lämmitä pannulla voi ja sokeri ja ruskista siinä päärynät molemmin puoliin. Valele paiston aikana voi-sokeriseos päärynöiden päälle.

Paistettu ankka

2 ankanrintaa
suolaa ja pippuria

  • Tee muutama viilto rinnan nahkaan leikamatta kuitenkin lihaa läpi. Mausta ankka hyvin suolalla ja pippurilla.
  • Aseta rinnat kylmälle pannulle nahkapuoli alaspäin ja paista kunnes nahkapuoli on kauniin ruskea ja rapea. Käännä lihat nahka ylöspäin ja paista 200-asteisessa uunissa kunnes lihan sisälämpötila on 53-55 astetta. Nosta liha uunista, kääri folioon ja anna vetäytyä 10 minuuttia.
  • Leikkaa liha viipaleiksi ja tarjoa karpalohillokkeen ja karamellisoitujen päärynöiden kera.


You Might Also Like

0 kommenttia

Instagram