Lohi tilli-lehtipersiljapestolla

perjantaina, elokuuta 19, 2016


Lohi on niitä raaka-aineita, jotka edustavat suuremmalle osalle suomalaisista niin hienompia juhlaruokia kuin arkista mitään sanomatonta ns. perusruokaa. Valmistuksessa se ei vaadi paljoa tullakseen suussa sulavaksi, makunystyröitä hiveleväksi herkkupalaksi, mutta samalla olen liian monta kertaa maistanut kuivia ja mieltä pahoittavia lohiannoksia. Tuore, itsestäänkin maukas kala ei kaipaa paljoa ylimääräisiä makuja tai kypsennystä, minkä huomaa jo sushin suosiossa. Ja voisin väittää, että kaikki minun maistamani epäonnistuneet annokset ovat saaneet kärsiä ylipitkästä kypsennyksestä. Jokaisella on tietenkin tähänkin oma maku, ja tunnen monia, jotka eivät pysty koskemaan vähänkin raakaan kalaan. Oma suosikkini on ei missään nimessä täysin kypsä, mutta ei kauhean raakakaan tuore lohipala. Sellainen just sopiva :) 

En ole kalan paistamisen ekspertti, joten en välttämättä haluaisi antaa hirveästi vinkkejä. Yleensä paistan lohikalojen isompia paloja uunissa lyhyen ajan erittäin kuuman grillivastuksen alla. Jos taas innostun paistamaan kalaa pannulla, suosin nahallisia fileitä. Silloin kala paistetaan ensin nahan puolelta kauniin ruskeaksi ja käännön jälkeen se viipyy pannulla vain hetken. Näin lopputulos on ihanan mehevä pienellä raaemmalla ”sydämellä”.


Normaalisti kun meille on tulossa vieraita, tykkään suunnitella ja miettiä tarjottavia kunnolla. Taannoin taas tuli sovittua ex tempore treffit eikä menusuunnitteluun eikä varsinkaan kaupassakäynnille jäänyt aikaa. Kun jääkaapissa odotti kirjolohi file, menu ratkesi vähän itsestäänkin. Koska itse rakastan kastikkeita, sellainenkin tietenkin piti loihtia, ja se onnistuikin yrttiruukkujen antimista. Makumaailmassa en hirveästi riskejä ottanut. Pysyin viisasti klassisessa ”varmasti maistuu kaikille” yhdistelmässä. Ja hyvä näin! Vieraat nimittäin olivat annokseen niin tyytyväisiä, että reseptiä vaadittiin bloginkin puolelle. Kastikkeen voi valmistaa hetkessä ennen tarjoilua tai parikin päivää etukäteen, joten voimme puhua varsinaisesta ajan säästäjästä. Toivottavasti tämä maistuu muillekin!


Lohi tilli-lehtipersiljapestolla n. 4:lle


n. 700 g lohi- tai kirjolohifileettä
½ sitruunanmehua
2 rkl oliiviöljyä
suolaa ja hieman pippuria

Tilli-lehtipersiljapesto

2 dl hienonnettua tilliä
3 dl hienonnettua lehtipersiljaa
1,25 dl oliiviöljyä
1,5 dl raastettua parmesaania
1 dl hienonnettuja kuorittuja manteleita
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
2 öljyssä säilyttyjä sardellifileittä
½ sitruunanmehua
suolaa ja pippuria
pieni ripaus sokeria

  • Valmista ensin pestokastike. Hienonna kaikki muut ainekset paitsi mausteet tehosekoittimessa tahnaksi. tarkista maku ja mausta hieman suolalla, pippurilla ja pienellä ripauksella suolaa. Anna kastikkeen maustua.
  • Leikkaa lohi annospaloiksi. Sekoita oliiviöljy ja sitruunanmehu keskenään ja hiero seos kalapaloihin. Mausta suolalla ja pippurilla.
  • Kuumenna paistinpannu ja paista kalapalat nahkapuoli alaspäin kunnes nahka on hieman rapea ja kullanvärinen. Paistoaika riippuu fileen paksuudesta. Käännä kala ja paista enintään minuutin verran. Tarjoa tilli-lehtipersiljan kera.


You Might Also Like

0 kommenttia

Instagram