Mausteiset uunibataatit lenkki-tomaattitäytteellä

maanantaina, toukokuuta 02, 2016


*Yhteistyössä Snellmanin kanssa


Lenkkimakkara, tämä rakastettu ja vihattu suomalainen erikoisuus ihan omaa laatuaan. Pakko myöntää, että ennakkoluulot sitä kohtaan olivat henkilökohtaisestikin tosi korkealla. En muutenkaan voi kutsua itseäni makkaran ystäväksi mutta silloin harvoin kuin sellaista ostan, yleensä käännyn lihaisien ja mausteisten yksilöiden puoleen, ehkä lähinnä sen takia, että ne ovat minulle enemmän mauste kuin varsinainen pääaines. Lenkkimakkara ei taas varmasti ikinä päässyt minun ostoskoriin edes ajatuksen tasolla. Niinpä silloin kuin sain Snellmanilta* kutsun kehittää reseptin All Natural* – tuotesarjaan kuuluvasta All Natural Lenkistä hetken jouduin miettimään vastausta. Mutta koska ruokahaasteet ovat hauskoja ja minusta on aina ollut mielenkiintoista kehittää reseptejä ennestään tuntemattomista aineksista tai tiettyä erikoisravintoa noudattaville, niin päätin rohkeasti tarttua tilaisuuteen.

Yksi houkutteleva ja omaa mieltä lämmittävä juttu haasteessa oli se, että All Natural - makkarasarjan kaikki tuotteet ovat täysin lisäaineettomia ja niin reseptinkin kuuluu olla täysin lisäaineeton. Itse yritän aina mahdollisuuksien mukaan välttää lisäaineita, joten on ilo huomatta, että markkinoille tulee puhtaampia aineksia, varsinkin siinä tuoteryhmässä, missä lisäaineet mielletään melkein pakollisiksi. Onhan se mukavaa, kun ei tarvitse arvailla mitä suuhunsa pistää. Arvostan suuresti Snellmania* myös yrityksenä. Perheyritys joka on jo 60 vuotta tuonut monipuolisia lihatuotteita suomalaisten ruokapöydille ja toiminut vakaana pienen paikkakunnan työllistäjänä, näitä voisi olla enemmänkin.

Palatakseni reseptiin. Koska olen mausteisen ruoan suuri ystävä, en voinut välttyä houkutukselta tälläkään kertaa. Itse asiassa huomasin, että lenkkimakkara on erittäin monipuolinen aines just oman miedon makunsa takia. Siitähän voi kehittää, vaikka mihin makumaailmaan sopivan. Tarkoituksellani oli kuitenkin valmistaa kunnon ruoka-annos, joka piristäisi tylsää arkiruokaa, joten lopputuloksena tuli täytetty uunibataatti mausteisella hieman espanjalaisia vivahteita saaneella täytteellä. Tomaatit, valkosipuli, chili ja suolainen kapris sopivat lenkille täydellisesti, ja mausteisuutta pehmensi hieman pieni nokare tuorejuustoa, luonnollisesti lisäaineetonta. Syödessä ennakkoluulotkin unohtuivat täysin. Käykää tutustumassa muihinkin herkullisiin makkararesepteihin Snellmanin sivuilla ja olisin super kiitollinen h´jos äänestätte näitä maukkaita uunibataatteja.  

*Yhteistyössä Snellmanin kanssa

Mausteiset uunibataatit lenkki-tomaattitäytteellä


4 pientä tai 2 isoa bataattia
2 rkl öljyä paistamiseen
1 pieni sipuli hienonnettuna
1 Snellman All Natural Lenkki 500g
½  punainen chili hienonnettuna, siemenet poistettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
250 g kirsikkatomaatteja puolikkaina

0,5 tl suvapaprikajauhetta
1,5 rkl kapriksia
1,5 rkl sitruunanmehua
iso kourallinen lehtipersiljaa hienonnettuna
150 g lisäaineetonta tuorejuustoa tai ranskankermaa
suolaa

  • Pesee bataatit ja kuivaa. Pistele bataatteihin muutama reikä haarukalla ja kääri ne erikseen folioihin. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 45-60 minuuttia.
  • Kuori All Natural Lenkki ja leikkaa pituussuunnassa puoliksi. Leikkaa puolikkaat n. 3 mm viipaleiksi.
  • Lämmitä öljy pannulla ja paistaa siinä sipuli pehmeäksi. Lisää joukkoon lenkkiviipaleet ja paista kunnes ne saavat hieman väriä. Lisää valkosipuli, savupaprika ja tomaattipuolikkaat. Sekoita ja paista 2-3 minuuttia. Lisää kaprikset, sitruunanmehu ja lehtipersilja, sekoita. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla.
  • Jos käytät isoja bataatteja leikkaa ne kahdeksi puolikkaaksi, pienemmät avaa leikkaamalla puoli-väliin. Annostele bataattien päälle lenkki-tomaattitäytettä ja nokare tuorejuustoa

You Might Also Like

0 kommenttia

Instagram