Edamame-papusalaatti

tiistaina, maaliskuuta 15, 2016


Vaikka voin sanoa, että yleisesti pidän erilaisista pavuista, niidenkin joukosta löytyy sellaisia, joita en ainakaan omassa keittiössäni käytä. Edamame – eli soijapavut taas kuuluvat henkilökohtaisiin suosikkeihin. Ne ovat rantautuneet meille eri muodoissa aasialaisen ruoan buumin mukaan, ja hyvä näin.

Itsekin tykkään yleensä sushiravintoloissa tarjottavista suolatuista paahdetuista palkoista, mutta kotona suosin helposti pakastealtaasta saatavilla olevista kuorituista pavuista. Niitä on helppo lisätä erilaisiin salaatteihin ja harvan ne jättävät nälkäiseksi, sen verran täyttäviä ne ovat. Kiinalaiset kuulemma kutsuvat soijapapuja kultaisiksi helmiksi niiden rikkaiden ravintoarvojen takia, ja proteiinimäärätkin ovat aika hurjia. 

Kun monet Aasia peräiset makuyhdistelmät on jo kokeiltu, tällä kertaa Edamame- pavut maistuivat enemmän Lähi-idältä, niin kuin kieltämättä moni muukin viime aikoina valmistamani annos. Vahvanmakuinen säilötty sitruuna ja juustokumina hoitivat maustamispuolen ja pavut saivat loistaa pelkistetysti tomaattien kera. Hieman vihreätä salaattia ja vihanneksia lisäämällä tästä ehkä enemmän lisukesalaatista saa kunnollisen aterian.

Edamame-papusalaatti

300 g pakastettuja Edamame-papuja
250 g kirsikkatomaatteja
1 vihreä chili hienonnettuna, siemenet poistettuina
1 tl jauhettua juustokuminaa
1 rkl hienonnettua säilöttyä sitruuna (resepti löytyy täältä)
0,5-1 sitruunanmehu
2 rkl oliiviöljyä
kourallinen korianterilehtiä
suolaa ja pippuria

  • Keitä pavut kiehuvassa vedessä 1-2 minuuttia ja huuhtele ne halutessa jääveden alla. Leikkaa tomaatit puolikkaiksi.
  • Sekoita kaikki ainekset kulhossa keskenään ja mausta. Tarkista maku. 

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Edamamet ovat ehdottomasti yksi suosikkipavuistani, tilaan niitä aina japanilaisessa ravintolassa. En ole huomannut niitä lähikaupan pakastealtaassa, mistä löysit omasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin meidän pienessä lähi K-kaupassä, jopa luomuna;)

      Poista

Instagram