Pakkaspäivän pelastus - Lammasmakkara curry granaattiomenajogurttilla

keskiviikkona, tammikuuta 06, 2016


Hurjat pakkaset varmasti pistivät monet muutkin laittamaan tuhteja patoja ja keittoja liedelle. Niin kävi meilläkin. Vaikka itse vietin koko Loppiaisen sisätiloissa villasukat jalassa, elimistö vaatii jotain lämmintä, mausteista ja täyteläistä. Monenlaiset aasialaiset kastikkeet ovat meillä yksi yleisimmistä arkiruoista. Kesällä käytetään raikkaimpia mausteita ja kevyempiä raaka-aineita ja kylminä kausina siirrytään hevi osastolle. Tällä kertaa ensimmäistä kertaa kokeilussa oli valmiin lammasmakkaran käyttö padassa, joka toimi oikein onnistuneesti.  Perinteinen raita kastike taas päivitettiin sesongin mukaan granaattiomena-jogurttikastikkeeksi.

Lammasmakkara curry granaattiomenajogurttilla 4:lle

n. 350 g raakaa lammasmakkaraa
400 g tomaattimurskaa
1,5 dl kookoshiutaleita
1 sipuli hienonnettu
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 punainen chili hienonnettuna siemenet poistettuna
peukalon kokoinen inkivääripala hienonnettuna
1 kanelitanko
1 tl kuivattuja currylehtiä
2 tl fenkolisiemeniä
3 tl jauhettua korianteria
1,5 tl kurkumaa
n. 3 dl kanalientä tai vettä
1 tl sokeria
suolaa ja pippuria
öljyä paistamiseen

2,5 dl turkkilaista jogurttia
n. 2,5 dl granaattiomenasiemeniä
2 rkl hienonnettua tuoretta korianteria
ripaus suolaa

  • Lämmitä hieman öljyä isossa kasarissa ja kuullota hienonnettu sipuli. Lisää joukkoon valkosipuli, chili, inkivääri, kookoshiutaleet, kaneli, currylehdet, fenkoil, korianteri ja kurkumaa. Mausta hieman suolalla ja sokerilla ja paistaa kolmisen minuuttia sekoittaen.
  • Puristaa makkarat suolesta pieninä paloina ja lisää kasariin. Paista muutama minuutti. Lisää joukkoon tomaattimurska ja kanaliemi, mausta hieman suolalla ja pippurilla ja hauduta kannen alla n. 20 minuuttia. Tarkista maku.
  • Sekoita jogurttiin granaattiomenasiemenet ja tuore korianteri. Mausta hieman suolalla.
  • Tarjoa lammasmakkara curry jogurttikastikkeen ja riisin kera.



You Might Also Like

0 kommenttia

Instagram