Spagettia ja Larb-salaatti

keskiviikkona, lokakuuta 07, 2015



Monelle on varmasti tuttu thaimaalainen mausteinen jauhetusta lihasta valmistettu Larb-salaatti. Sen monia versioita on viimeaikoina näkynyt paljon eri blogeissa, ja itsekin olen kokeillut valmistaa sitä muutamaan otteeseen.

Tästä salaatista olen saanut idean tähänkin annokseen. Kun kotoa löytyi karitsan jauhelihaa ja toivomuslistalla oli pasta, syntyi Larb- spagetti annos. Hieman epäilin näiden kahden yhteensopivuutta mutta luulen, että turvaudun tähän ratkaisuun jatkossakin. Spagetti ei kaivannut tuhteja kastikkeita, sai raikkautta tuoreista vihanneksista, ja kaiken parasta koko ruoan valmistaminen kesti vain spagettien keittoajan verran.

Spagettia ja Larb-salaatti (4:lle)
n. 300 g spagettia
2 rkl öljyä
500 g lampaan tai naudan jauhelihaa
1-2 rkl chilitahnaa (tai 1 punainen chili hienonnettuna siemenet poistettuna)
1 sitruunaruohon valkoinen osa hienonnettuna
1 rkl soijakastiketta
2-3 rkl kalakastiketta
1 salaatinruukku lehdet viipaleina
2 avomaan kurkkua ohuina viipaleina
1 pieni punasipuli ohuina viipaleina
1 dl paahdettuja cashew- tai maapähkinöitä hieman hienonnettuna
2 punaista chiliä ohuina viipaleina
1 limen mehu
kourallinen tuoreita korianterilehtiä tarjoiluun

  • Keitä spagetit ohjeiden mukaan ja ota n. 2,5 dl keitinvettä talteen.
  • Kuumenna öljy pannulla, lisää jauhelihaa ja ruskista hieman.
  • Lisää jauhelihan joukkoon sitruunaruoho, chilitahna, soija ja kalakastike. Paista sekoittaen noin viisi minuuttia ja lisää spagettien keittoliemi. Kiehauta ja lisää limenmehu. Tarkista maku.
  • Annostele jauheliha spagetin päälle ja lisää salaatinlehdet , sipuli- ja kurkkuviipaleet, chiliviipaleet ja pähkinät. Koristele korianterilehdillä.

You Might Also Like

0 kommenttia

Instagram