Syksyinen salaatti - paahdetut tomaatit ja karamellisoitua sipulia

perjantaina, syyskuuta 25, 2015




Herkullisia kotimaisia tomaatteja on saatavilla enää vain muutaman viikon, ja näin tomaattien suurkuluttajana otan näistä viikoista kaiken ilon irti. Tällä kertaa valmistin erittäin herkullisen syksyisen salaatin paahdetuista tomaateista ja balsamiviinietiikalla karamellisoidusta punasipulista. Kokonaisuus ei olisi mitään ilman maukkaita yrttejä, joita voi halutessa vaihtaa omiin muihin suosikkeihin ja tietenkin lisätä valkosipulia. Salaatti toimii loistavana lisukkeena liharuoille tai miksei sellaisenaan tuoreen leivän päällä.

Paahdetut tomaatit ja karamellisoitua sipulia

6 keskikokoista tomaattia
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 rosmariinioksan lehdet hienonnettuna
4 timjamioksan lehdet hienonnettuna
2 punasipulia ohuina viipaleina
2 rkl balsamiviinietiikkaa
iso kourallinen tuoreita basilikan lehtiä
iso kourallinen tuoreen lehtipersiljan lehtiä
n. 1 dl oliiviöljyä
1 tl sokeria
suolaa ja pippuria

  • Tee tomaatteihin ristiviillot molempiin päihin ja upota kiehuvaan veteen noin 10 sekunniksi. Siirrä tomaatit jääkylmään veteen, jäähdytä ja poista kuori. Leikkaa jokainen tomaatti neljäksi lohkoksi.
  • Sekoita kulhossa 1 rkl oliiviöljyä ja hienonnetut rosmariini, timjami ja valkosipuli. Lisää joukkoon tomaattilohkot ja sekoita varovasti. Levitä maustetut tomaatit leivinpaperin päälle ja paista 120-asteisessa uunissa n. 1,5-2 tuntia.
  • Lämmitä pannulla 2 rkl oliiviöljyä ja paista siinä sipuliviipaleet pehmeiksi. Lisää balsamiviinietiikka ja paista vielä pari minuuttia. Lisää sokeri, sekoita ja paista vielä hetken.
  • Sekoita isossa kulhossa karamellisoidut sipulit, paahdetut tomaatit ja hieman hienonnetut basilika ja lehtipersilja. Mausta salaatti jäljelle jääneellä oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. 



You Might Also Like

0 kommenttia

Instagram