BLT basilikamajoneesilla

keskiviikkona, kesäkuuta 03, 2015

Keksiessäni kesäkuun ruokahaasteen aiheen, joka on tällä kertaa täytetty leipä, itsekin innostuin hieman aiheesta. Minähän en haasteeseen tietenkään osallistu mutta se sai minut valmistaa kunnon perinteisen pekonileivän, myös BLT- leipänä tunnettu. Ja voi että kun se maistui hyvältä! BLT-lyhenne tulee englannin kielen sanoista pekoni, tomaatti ja salaatti, mikä onkin takuuvarma yhdistelmä.

Jokaisen maukkaan täytetyn leivän lähtökohtana on tietenkin hyvä leipä, ja pekoni mielestäni maistuu parhaiten tuoreen maalaisleivän päällä. Tällä kertaa kuitenkin leivästä tekivät erilaisen tuoreella basilikalla maustettu majoneesi ja uunissa paahdetut tomaatit, jotka toivat runsaasti niin makua kuin mehevyyttä. Tästä ei iltapala parane!

BLT basilikamajoneesilla
4 siivua pekonia
4 isoa maalaisleivän viipaletta
4-6 salaatin lehtiä
3-4 tomaattia
1 tl timjamia
suolaa, pippuria ja ripaus sokeria
3 rkl majoneesia (tai 2 rkl majoneesia + 1 rkl creme fraichea)
1 tl sitruunanmehua
1,5 rkl basilikan lehtiä ohuina suikaleina
  • Leikkaa tomaatit pituussuunnassa sentin paksuisiksi viipaleiksi. Asettele ne leivinpaperin päälle ja mausta timjamilla, suolalla, pippurilla ja pienellä ripauksella sokeria. Paahda 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.
  • Paista pekoniviipaleet pannulla mieleisen rapeiksi.
  • Sekoita keskenään majoneesi, sitruunanmehu ja basilika.
  • Paahda leipäviipaleita hieman.
  • Kokoa leivät levittämällä ensin jokaiselle leipäviipaleelle basilikamajoneesia. Asettele kahden leivän päälle majoneesipuolelle lämpimät tomaatit, pekoni ja salaatin lehdet. Asettele päälimäisiksi leipäviipaleet majoneesipuoli alaspäin. 

You Might Also Like

0 kommenttia

Instagram