Juustoquesadillat, ananas salsa ja guacamole

maanantaina, huhtikuuta 06, 2015

Vaikka minulla olisi vielä yksi lammasresepti valmiina, nyt on vaan pakko pitää niistä hieman taukoa, sen verran lammasta on tullut nautittua ja nähtyä monenlaisia reseptejä ja annoskuvia pyhien aikana. Lammasta meillä kyllä syödään ympäri vuoden ja monessa muodossa, mutta nyt kun jääkaappi kohta tyhjenee viimeisistäkin pääsiäisruoan jämistä, en taida lähiviikkoina lihatiskillä lampaan suuntaan edes katsoa.

Nämä juustoquesadillat ovat helppo arkkiresepti, jonka täytteeseen kelpaa melkein mikä vaan, kunhan juustokin pääsee sekaan. Kivan ananas salsa idean varastin monitaituri Jamie Oliverilta ja se sopii mainiosti tähän ateriaan. Olisin kuitenkin kuvitellut, että sinapinsiemenet antaisivat salsalle hieman enemmän makua. Guacamole on taas melkeinpä pakollinen ja loistava lisäke quesadilloille.

Juustoquesadillat
n. 250 g ricotta juustoa (tai tuorejuustoa)
½ limen mehu
2 eriväristä paprikaa pieninä kuutioina
1 punainen chili hienonnettuna ja siemenet poistettuina
iso kourallinen korianterilehtiä hienonnettuina
n. 3 dl raastettua juustoa maun mukaan
6 isoa tortilla lettua
  • Sekoita limen mehu ricotta juustoon.  Sekoita erikseen paprikakuutiot, chili, korianteri ja juusto.
  • Levitä ricotta kolmelle tortillalle ja ripottele päälle paprika-juusto sekoitusta. Nosta täytteen päälle loput tortillat.
  • Paista täytetyt tortillat pannulla keskilämmöllä 2-3 minuuttia, jonka jälkeen käännä ne varovasti ja paista toiset 2-3 minuuttia.  Nosta pannulta ja leikkaa kolmioiksi.

Ananas salsa
2 rkl oliiviöljyä
1 tl ruskeita sinapinsiemeniä
1 punainen chili hienonnettuna siemenet poistettuna
400 g tuoretta ananasta pieninä kuutioina
½ limen mehu
1 tl sokeria
hieman suolaa
  • Lämmitä öljy pannulla ja paista sinapinsiemenet ja chili minuutin verran. Lisää ananas ja sokeri ja paista noin 5 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää limen mehu, hieman suolaa ja sekoita.

Guacamole
2 kypsää avokadoa
iso kourallinen tuoretta korianteria hienonnettuna
½ punasipulia hienonnettuna tai raastettuna
1 punainen chili hienonnettuna siemenet poistettuna
½ limen mehu
2 tomaattia kuutioituna
suolaa ja pippuria

  • Soseuta avokado haarukalla ja lisää sekaan kaikki muut ainekset. Mausta. 

You Might Also Like

0 kommenttia

Instagram