Osso Bucco appelsiinilla

perjantaina, lokakuuta 31, 2014


Kun näin lihatiskillä kauniita tuoreita Osso Bucco kiekkoja en vaan voinut vastusta niitä ja unohdin alkuperäisen ruokasuunnitelmani. Ehkä vielä tuoreessa muistissa olevalla herkullisen näköisellä Onko nälkä?-blogin Osso BuccoBiancolla oli asian kanssa jotain tekemistä. Päätin kuitenkin, että minun versioon tulee appelsiinia. Maistoin monta vuotta sitten ranskalaisessa lounaspaikassa appelsiinilla maustettua Osso Buccoa ja ne maut vaan jäivät kummittelemaan mieleeni. Tykkäsin omastakin lopputuloksesta, mutta ehkä kaipaisin hieman enemmän appelsiinin makua, joka toisena maistelupäivänä tulikin paremmin esiin. Ehkä seuraavaan kerran voisin lisätä myös appelsiinin kuoria mukaan.

3 isoa Osso Bucco – kiekkoa
1 dl vehnäjauhoja
suolaa ja pippuria
öljyä paistamiseen
1 dl sherryetikkaa
750ml kana- tai naudan lientä
2 pientä fenkolia leikatuna suikaleiksi
2 porkkanaa leikatuna suikaleiksi
0,5 l appelsiinimehua
1 appelsiini kuorittu ja lohkoiksi leikattu (ilman valkoista osaa)
persiljaa koristeeksi
 
  • Mausta lihat suolalla ja pippurilla. Pyöritä kiekot jauhoissa ja paista kasarissa kauniin ruskeiksi.
  • Ota lihat kasarista pois. Lisää etikkaa ja anna kiehua hiljalleen noin kolme minuuttia välillä sekoittaen. Kun etikan määrä on haihtunut puoleen ja alkaa muuttua siirappimaiseksi siirrä lihat ja liemi sekaan ja keitä kannen alla 150 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Käännä lihat ja keitä toiset 40 minuuttia.
  • Lisää fenkolit ja porkkanat pataan. Lisää appelsiinimehu ja paista uunissa kannen alla vielä 40 minuuttia.
  • Nosta lihat ja vihannekset reikäkauhalla pois liemestä. Keitä lientä noin 10 minuuttia liedellä ilman kantta. Lisää appelsiinilohkot.
  • Kaada liemi lihan ja vihannesten päälle, koristele persiljalla.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Oi osso bucco on ihanaa talviruokaa. Mainio idea tuo appelsiini, taidan joskus vähän matkia :)

    VastaaPoista
  2. Kokeile ihmeessä, mielestäni toimii erittäin hyvin. Ainakin meillä vähän vaihtelua tomaattipohjaisiin patoihin:)

    VastaaPoista

Instagram