Intialainen hernekeitto – vaihtelua laskiaiseen!

lauantaina, helmikuuta 25, 2017


*Yllätyspaketti saatu blogia varten testattavaksi. 

Vihdoinkin pääsin tänne asti! Blogi on ollut pari viikkoa unohduksissa kun vietimme perheen kanssa talviloman Thaimaassa. Alun perin minulla oli tarkoitus tehdä päivityksiä sieltäkin käsin, mutta sitten pääsin kunnon loma moodiin, laiskuus iski ja nautin täysillä kiireettömästä yhdessäolosta, hienoista keleistä ja tietenkin herkullisesta ruoasta.  Palattuamme tällä viikolla kotiin viimeiset päivät ovatkin menneet pienessä sumussa. Jostain syystä en varmasti ole ikinä aikaisemmin kokenut aikaeroa yhtä raskaasti kuin nyt, joten keittiössä ei ole paljon aikaa vietetty.


Lomalta palattua, postissa odotti herkullinen yllätys, BestBites helmikuuntuotepaketti. Onneksi viimeistään sen sisältö muistutti, että tällä viikollahan on laskiainen! Paketista nimittäin löytyi minulle jo ennestäänkin tuttuja Myssyfarmin luomu hernerouhe ja Hulda-ruokaherne paketit. Jos kuivatut herneet kuuluvat suomalaisiin perinneruokiin ja ovat suuremmalle osalle tuttuja, hernerouhe on hieman tuntemattomampi käsite. Miedonmakuinen rouhe on erittäin monipuolinen. Itse olen aikaisemmi kokeillut sen käyttöä kasvispyöryköissä, mutta sitä voi käyttää myös esimerkiksi leivonnassa tai tietenkin jauhelihan korvikkeena. Herneissä on keskimäärin yhtä paljon proteiinia kuin jauhelihassa, 18%/100g, joten varsinkin kasvissyöjille tämä on erinomainen lisä ruokavalioon. Ja mikä parasta, se kasvaa täällä meillä ja vielä luomuna. Huomattavasti parempi vaihtoehto kuin moni vastaava tuote toiselta puolelta maailmaa. 


Lomalla olen uudestaan rakastunut intialaiseen ruokaan. En itsekään olisi uskonut, että sanon näin. Nimittäin rakastan thaimaalaista ruokaa ja varmasti pystyisin elämään pelkästään papaijasalaattia ja erilaisia curreja syömällä, joten edes ajatus, että maistan Thaimaassa jotain muuta, oli outo. Hotellissamme oli kuitenkin ravintola, jossa paikallisen ruoan lisäksi oli intialainen menu ja jopa intialainen kokki. Vaihtelun vuoksi ajattelin yhtenä päivänä ihan vaan kokeilla todetakseen, että jatkan paikallisella linjalla, mutta toisin kävi. Nimeltä tutut annokset, joita olen monesti maistanut helsinkiläisissä ravintoloissa, veivät minut ihan eri maailmaan. Pahoittelut, mutta näköjään meilläpäin intialainen ravintolaruoka on vain suunta antava makukokemus, todellisia herkkuja ja makujen täydellistä tasapainoa ainakin minun pitää vielä kotikaupungistani etsiä. Näitä makuja ja tuhteja linssipatoja jäin kaipaamaan, joten heti hernepaketin nähtyä tiesin mitä valmistaisin laskiaiseksi, hernekeiton intialaisilla mauilla. Kukaan ei kyllä voi tämän keiton jälkeen kaivata lihaa, sen verran ruokainen ja täyteläinen se on, ja tietenkin täynnä ihania makuja. Juustokuminan ja inkiväärin lisäksi keitto on maustettu kurkumalla, josta jostain syystä on tänä vuonna povattu yhtä trendikkäimmistä mausteista. Niin kuin usein intialaisessa ruoassa, mausteet eivät ole vain maun vuoksi, vaan myös niiden ravintoarvot ovat huippuluokkaa. Joten suosittelen kokeilemaan, hieman vaihtelua laskiaisperinteisiin. 

Intialainen hernekeitto (4-6:lle)

2,5 dl kuivia herneitä (Myssyfarmin Hulda-ruokaherne)
n. 7 dl vettä

1,2 l kasvislientä tai vettä
1 pieni sipuli hienonnettuna
1 porkkana raastettuna
2 – 3 tomaattia kuutioina
5 rkl kirkastettua voita
1 rkl raastettua inkivääriä
2 valkoispulinkynttä hienonnettuna
puolikas vihreätä chiliä hienonnettuna, siemenet poistettuna
2 tl juustokumina siemeniä
1 tl jauhettua kurkumaa
1 rkl soijakastiketta (Kikkoman Luomusoijakastike)
1,5 dl kookoskermaa
jauhettua mustapippuria ja suolaa

  • Liuota herneet vedessä yön yli.
  • Pane herneet kiehumaan kasvisliemessä isossa kattilassa ja keitä noin tunnin verran. Lisää joukkoon sipuli ja porkkana.
  • Lämmitä hieman kirkastettua voita pannulla ja paista siinä pari minuuttia inkivääri, valkosipuli, chili, juustokumina ja kurkumaa. Kaada seos keittoon.
  • Lisää keittoon tomaatit, soijakastike ja kookoskerma, mausta mustapippurilla. Keitä keitto kannen alla 30-45 minuuttia. Tarkista maku. 


Muita paketin tuotteita olivat niin monelle tuttuja kuin täysin uusiakin, joista pari varmastikin eksyy minun ostoskoriin tulevaisuudessakin. Myssyfarmin hernetuotteiden lisäksi BestBites helmikuun yllätyspaketti sisälsi seuraavia tuotteita:

Pukka Elderberry Syrup – ”yskänsiirappia”. Maustettua seljanmarjatiivistettä, jonka luvataan tehostavan vastustuskykyä, vaikuttamaan antioksidanttisesti ja vaikuttamaan positiivisesti hengityselimistöön. Tätähän pitää kokeilla, nyt kun talvi ei vielä olekaan väistynyt.

BitMix siemenvarrasleipä – Ruisleipäpohjainen siemenvarrasleipä on herkullinen ja hyvin säilyvä. Maaliskuun yllätyspaketissa löytyi BitMix Kauralantit, joihin jäin koukkuun, katsotaan käykö siemenvarrasleivän kanssa samalla tavallaJ


Kikkoman Luomusoijakastike ja gluteeniton Teriyaki marinaadi –  luulen, että ainakin ensimmäinen on jossain muodossa tuttu melkein jokaiselle suomalaisella ja sen monipuolisuudesta ei voi kahta mieltä. Teriyaki marinaadi taas pelastaa kiireellisen kokin, kun yhdellä lorauksella saa yksinkertaisista raaka-aineista paljon makuja ja melkeinpä hetkiksi lipun Aasiaan. Eivät varmasti jää pölyttymään hyllyyn.

Sunspelt Spelttilakritsi – kotimainen lisäaineeton spelttilaku. Itse en yleensä syö lakritsia missään muodossa, joten tuotearvion antoi yleensä kriittinen mieheni. Tiivistettynä, laku oli herkullinen.


Lovechock– vaniljalla ja mulperilla maustettu raakasuklaa. En hirveästi harrasta raakasuklaa patukoita mutta tämä on tähän asti minun ehdoton suosikki. Ensi viikolla haen muutaman samanlaisen Ruohonjuuresta!

Evoke Natural Goods proteiinipatukat – kotimaiset vegaaniset patukat, jotka sisältävät 31% proteiinia. Herkulliset Peanut butter, Choco&raisin ja Red berries maut.

Higher Living Chamomille Vanilla tee – lempeä ja rauhoittava herkullinen tee.

Tästä löytyy kokemuksia aikaisemmin kokeiluista BestBites yllätyspaketeista:





You Might Also Like

0 kommenttia

Instagram