Lohi-avokadoleipä ja fenkoli tzatziki

perjantaina, kesäkuuta 03, 2016


Tuntuu, että kesä tuo päiviin normaalia enemmän vauhtia, joten miten joku voi vielä väittää, että päivä on tällä hetkellä pisimillään! Täällä juostaan kovaa vauhtia paikasta toiseen, kuitenkin koko ajan pieni huoli päällä siitä, ettei kesän ilmoista ehdi nauttimaan kunnolla ja kaikessa rauhassa. Pistetään kaikki tämä arvaamattomien säiden piikkiin, sateisena päivänä kun meillä ei kenelläkään ole mitään kiirettä eikä stressiä, joten kesäpäivistä pitäisi kyllä voida nauttia jotenkin normaalia enemmän. Meidän normaaleina keleinä ei aina tarvitse kiirehtiä grillaamaan, ulkoilemaan, näkemään tuttuja ihanien herkkujen parissa, ja kaiken lisäksi kylmiin ja sateisiin päiviin meillä on varmastikin asukokonaisuudet valmiina. Joudumme kuitenkin tiivistämään monet ihanat jutut kolmen kuukauden ajanjaksolle, ja se tuo väkisinkin pientä säätöä elämään.


Viime viikko hurahti hetkessä, ja kiireiset päivät tarkoittavat nopeita ja helppoja eväitä, joita sovelletaan jääkaapin sisällön mukaan, mikä on itseasiassa minun lempipuuhia keittiön puolella. Tällä kertaa kylmäsavulohi sai hieman makua fenkolista ja avomaan kurkusta, joka muuten kuuluu minun kesäsuosikkeihin. Pikainen tzatzikia muistuttava kastike raikastaa ja maustaa. Kaikki vaan sekaisin leivän päälle ja iltaherkku on syntynyt! 


Lohi-avokadoleipä ja fenkoli tzatziki (2:lle)


2 palaa vaaleata leipää
puolikas avokadoa ohuina viipaleina
1 avomaan kurkku
2 rkl kreikkalaista jogurttia
0,5 tl jauhettua fenkolia
2 viipaletta kylmäsavulohta
suolaa ja pippuria
viipale sitruunaa

  • Leikkaa puolet kurkusta juustohöylällä ohuiksi viipaleiksi. Raasta toinen puolikas kurkusta.
  • Mausta jogurtti jauhetulla raastetulla kurkulla, fenkolilla ja hieman suolalla ja pippurilla. Anna maustua hetken.
  • Levitä kaksi kolmasosaa jogurtista tasaisesti leipäviipaleiden päälle. Aseta päälle avokado- ja kurkkuviipaleet ja kylmäsavulohi. Laita päälle nokare jäljelle jäänyttä jogurttikastiketta ja purista tilkka sitruunanmehua. 

You Might Also Like

0 kommenttia

Instagram