Kevyempi Borsch keitto

sunnuntaina, tammikuuta 17, 2016



Perinteinen Borsch keitto on niitä ruokia, joita moni mieltää venäläiseksi. Vaikka siellä päin maailmaa keittiöt ovat sekoittuneet moneen kertaan, keiton alkuperä tullee kuitenkin Ukrainan puolelta. Ja tämä on todennäköisesti aihe, josta venäläiset ja ukrainalaiset ovat monesti keskustelleet. Jokaisella alueen emännällä on oma sen ainoan ja oikean keiton resepti ja muiden versioita useimmiten ei haluta edes maistaa.  Keiton yhtenäiset ainekset taitavat olla vain kaali ja punajuuri, kun taas kaikki muu on kiinni kokista.

Muistan, että silloin kun olin lapsi, äidin valmistama ruokaisa borsch oli yleensä valmistettu tuhtiin lihaliemeen, joukossa oli reilusti perunaa, lihapaloja ja valkosipulia. Jossain vaiheessa liha oli korvattu pavuilla ja perunan määräkin väheni. Valkosipuli taas on aina siellä ja pysyy. Itse valmistan yleensä aika kevyen kasvisversion, jonka pääosassa on minun suosikki punajuuri. Borsch on mielestäni keitto, jonka valmistuksessa voi ja pitääkin rohkeasti käyttää erilaisia jääkaappiin unohtuneita juureksia ja yrttejä. Nykyään maustan keiton myös pienellä määrällä chiliä, jonka tarkoituksena ei ole antaa hirveästi tulisuutta vaan enemmän mausteisuutta. Ja jos ei herkulliset maut suostuvat tulemaan esiin, suolan lisääminen voi auttaa. Keiton maku vain paranee ajan kuluessa, joten suosittelen sen syömistä vasta seuraavana päivänä.

Kevyt kasvis Borsch keitto

3-4 keskikokoista punajuurta ohuina suikaleina
1 keskikoinen sipuli hienonnettuna
1 porkkana ohuina suikaleina
puolikas palsternakkaa ohuina suikaleina
n. 600 g valkokaalia ohuina suikaleina
200 g tomaattimurskaa
5 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3 oksaa timjamia
puolikas punaista chiliä hienonnettuna siemenet poistettuna
kaksi iso kourallista lehtipersiljaa hienonnettuna
1 tl sokeria
2-3 rkl punaviinietikkaa
2 laakerinlehtiä
10 kokonaista mustapippuria
reilusti suolaa ja hienonnettua mustapippuria
n. 3 l vettä
hieman öljyä paistamiseen
smetanaa tarjoiluun

  • Lämmitä hieman öljyä paistinpannulla ja kuullota siinä hieman sipulia. Lisää joukkoon porkkana- palsternakka- ja punajuurisuikaleet ja paista muutama minuutti. Mausta juurekset reilusti suolalla, timjamilla, laakerinlehdillä, chilillä, mustapippurilla ja kahdella hienonnetulla valkosipulilla, ja paista pari minuuttia. Lisää tomaattimurska, sokeri ja etikka ja paista vielä muutaman minuutin verran.  Tarkista paistoksen maku, jonka pitää olla reilusti mausteisempi kuin odotettu lopputulos.
  • Kaada vesi isoon kattilaan, mausta reilusti suolalla ja kokonaisilla mustapippureilla, kiehauta. Lisää joukkoon kaalisuikaleet ja kiehauta uudelleen. Lisää kattilaan kasvispaistos, kiehauta. Lisää joukkoon loput valkosipuleista ja hienonnettu lehtipersilja ja anna keiton hautua pienellä lämmöllä n. 15-20 minuuttia. Tarkista välillä maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Anna keiton seisoa ja makujen tasaantua muutaman tunnin, tai seuraavan päivään. Tarjoa nokareen smetanaa kera.



You Might Also Like

0 kommenttia

Instagram