Kookospannukakut ja karamellisoitu ananas

sunnuntaina, huhtikuuta 19, 2015

Kookosta tai lähinnä kookosmaitoa meillä kulutetaan yleensä aasialaisissa ruoissa. Erilaiset curryt saavat mukavasti makua ja lempeyttä tästä eksoottisesta hedelmästä. Pakko myöntää, että tällä hetkellä niin muodikas ja hieman kiistanalainen kookosöljy ei vielä löytänyt tiensä meidän keittiöön mutta eiköhän sekin hetki jossain vaiheessa koettaa.

Ruokabloggaajien kuukauden kookosaiheiseen ruokahaasteeseenkin ajattelin ensin osallistua jollain mausteisella itämaisella reseptillä mutta päätin kuitenkin mennä hieman eri suuntaan. Ja onneksi tein näin koska vaikka amerikkalaistyyppiset pannukakut eivät ole minun ykkössuosikkeja laajassa pannukakkuperheessä, tästä annoksesta tuli erittäin onnistunut hyvin yhteen sopivien makujen ansioista. Pannukakuista tuli mukavan paksuja ja kuohkeita, tosin en suosittele näitä tuhdin aterian pääteeksi, sen verran täyttäviä ovat. Plussana on myös nopea ja helppo valmistaminen. Jos haluaa lettuihin enemmän intensiivistä kookoksen makua, osan vehnäjauhoista voi korvata kookosjauhoilla.

Kookospannukakut (4:lle)
200 g vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria
2 kananmunaa hieman vatkattuna
2.7 dl kookosmaitoa
öljyä paistamiseen
  • Sekoita isossa kulhossa vehnäjauhot, leivinjauheen ja sokerin. Rikkoo kanamunien rakenne hieman eri astiassa ja lisää ne jauhoihin. Lisää myös kookosmaito vähän kerralla taikinaan koko ajan sekoittaen kunnes taikinasta tulee tasainen.
  • Lämmitä hieman öljyä pannulla ja annostele siihen taikina noin 2 ruokalusikallista per pannukakku. Paista keskilämmöllä noin 2-3 minuuttia per puoli kunnes pannukakut ovat kauniin vaalean ruskeita ja kypsiä.
  • Tarjoa karamellisoidun ananaksen ja sen siirapin kera.

Karamellisoitu ananas
80 g voita
puolikas ananasta ohuina renkaina, kuorittuna
0,6 dl ruokosokeria
1 limemehu

  • Sulata voi keskilämmöllä isolla pannulla. Lisää pannulle ananasrenkaat ja ripottele päälle sokeri. Paista pari minuuttia, jonka jälkeen käännä ananakset. Paista vielä 2-3 minuuttia kunnes sokeria alkaa karamellisoitua. Käännä ananakset vielä kerran ja lisää niiden päälle limemehun. Anna jäähtyä pannulla. 

You Might Also Like

0 kommenttia

Instagram