Kiinalaiset possupullat

torstaina, huhtikuuta 23, 2015

Muutama vuosi sitten kävimme Hong Kongin maailman halvimmassa yhden Michelin tähden ravintolassa. Ansaitun fine dining kokin perustama ravintola Tim Ho Wan on kuuluisa sen maukkaista dim sumeista. Kun taas ravintolan sisustus, palvelu ja muutenkin yleinen vaikutelma ovat kaukana normaalista kuuluisan oppaan tasosta.  Kova maine on kuitenkin tuonut sen verran asiakkaita, että sisään pääsee vain vuoronumerolla, ja muistaakseni teimme jopa tunnin tai parin kävelykierroksen ennen kuin pääsimme ravintolaan sisään. Ruokatilauksen teimme ruksimalla omat valinnat paperilapulle ja siinä vaiheessa paikallinen nuori mies antoi meille vinkin kokeilla ravintolan possupullia. Ne olivatkin minun mielestäni ravintolan ehdottomasti paras annos. Ja muistan sen vielä useamman vuoden päästä. Höyrytetty hieman makea pulla sisälsi mausteista ja myöskin hieman makeata ja hillomaista revittyä possua. Olen maistanut myöhemminkin muualla tämän tyyppisiä pullia, mutta yleensä niissä on ollut tosi vähän kuivahkoa täytettä ja hieman liimainen taikina, joka ei todellakaan ole ollut minun makuun. Voi hyvinkin olla, että nämä olivat ihan eri pullia ja niiden tarkoitus olikin maistua juuri siltä miltä ne maistuivat.

Näiden kiinalaisten possupullien reseptiä löytyy niin moneen makuun, että päätin yhdistää niistä oman version. Heti ensimmäiseksi pitää kehua käyttämääni taikinaa. Se oli just siitä mitä halusinkin. Hieman makea, kuohkea eikä ollenkaan limainen, mitä ennakkoon pelkäsin. Ainoa helposti korjattavissa oleva miinus oli minun pullien koko ja täytteen määrä. Seuraavan kerran teen ehkä hieman pienempiä pullia ja vähennän täytteen määrää, muuten lopputulos on hieman raskas. Alla olevien reseptien määrät ovat valmiiksi korjattu. Täyte olisi ehkä minun makuun voinut olla hieman makeampi, mutta sehän on erittäin helposti korjattavissa oleva makukysymys. Kaiken kaikkiaan tämä on loistava ja yllättävänkin helppo annos. Tykästyin konseptiin niin paljon, että luulen kehittäväni uuden erilaisen version täytteestä lähiaikoina. Suunnittelin kuitenkin jo tarjoavani näitä mielelläni vieraillemme. Ja nämä pullat varmasti maistuvat Vappu pöydässä! 

Kiinalaiset possupullat n. 12 kpl
500 g kasleria
3,5 dl kuivaa sherryä
2 dl tummaa soijakastiketta
1 dl vaaleata soijakastiketta
2 dl sokeria
peukalon kokoinen inkiväärin pala viipaleina
5 valkosipulikynttä hieman veitsellä murskattuna
iso kourallinen kevätsipulia hienonnettuna
2 kanelitankoa
4 tähtianista
puolikkaan appelsiinin kuori  
  • Sekoita kaikki muuta ainekset paitsi kasleri kattilassa ja kiehauta. Lisää joukkoon kasleri ja keittää kannen alla hiljaa kiehuen kaksi tuntia. Jos kastike ei peitä lihan pintaa käännä liha keittoajanpuolessa välissä.
  • Nosta valmis liha kattilasta. Anna hieman jäähtyä ja revi kahdella haarukalla pieniksi suikaleiksi.
  • Siivilöi keitinliemi.
  • Ennen kuin rupeat täyttämään pullia sekoita lihan joukkoon n. 0,5 dl keitinlientä.

Taikina
2,5 dl maitoa
0,5 dl sokeria
40 g tuoretta hiivaa
n. 6,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

  • Lämmitä taikinan maitoa hieman (ei kuumaksi) ja sekoita siihen hiiva. Anna seisoa 5 minuuttia, niin että taikina alkaa turpoamaan. Lisää joukkoon sokeri, suola ja vehnäjauhot ja vaivaa noin viisi minuuttia. Voit tehdä taikinan myös yleiskoneessa. Siirrä taikina öljyttyyn kulhoon, peitä kelmulla ja anna kohota puoli tuntia. Taikinan pitää kasvaa noin kaksinkertaiseksi.
  • Jaa kohonnut taikina 10 osaan ja kauli tai muotoile käsin pyöreäitä levyjä halkaisijaltaan n. 10 cm. Laita jokaisen levyn keskelle ruokalusikallinen täytettä ja nypytä taikina kiinni pullan muotoiseksi.
  • Kiehauta vesi höyrykattilassa ja asettele siihen pullat erissä sauma alaspäin. Keitä 12 minuuttia ja tarjoa heti dippikastikkeen kera.

Dippikastike
0,75 dl keitinlientä
1 punainen chili hienonnettuna
1 rkl riisiviinietiikkaa
2 tl seesamiöljyä
  • Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään. 

You Might Also Like

2 kommenttia

Instagram