Aasialaiset ylikypsät koivet

sunnuntaina, maaliskuuta 15, 2015

Opin vastikään thaimaalaiselta kokilta, että valmiiden maustetahnojen käyttäminen ruoanlaitossa on täysin sallittua nykyään eikä tee ruoasta yhtään vähemmän autenttista. Itse kun kuvittelen, että jokainen aasialainen mummo jauhaa omat curryt itse, ja tunsin syyllisyyttä kun olen joutunut turvautumaan kaupan purkkeihin. Elintarviketeollisuus on kuitenkin pitänyt huolen siitä että purkeistakin saa lähes autenttisia makuja ja ainakin arkiruoissa ajan säästö voittaa makujen hienosäädön.

Rohkaistuneena ja hieman väsyneenä otin mallia asiantuntijalta ja sekoitin muutamankin purkin sisällön kanakoipien maustekastikkeeksi. Tai jos ollaan tarkkoja niin broilerin koipien. Ne ovat mielestäni kanan todella aliarvostettu osa, jonka parhaat puolet tulevat esiin pitkään kypsytettynä, kun liha melkein irtoaa luusta. Nopea pinnan grillaus kuitenkin viimeistele sekä lihan maun, että ulkonäköön. Nämä mausteiset helpot herkkupalat sopivat mielestäni erityisen hyvin buffet-pöytään, jossa ne eivät kaipa seuraksi muuta kuin palan leipää.

Aasialaiset ylikypsät koivet

n. 1 kg broilerin koipia
n. 1 dl ohueksi viipaloitua kevätsipulia (+ hieman koristeluun)
1,5 dl hoisin kastiketta
3 rkl seesamiöljyä
1 ½ rkl hienonnettua inkivääriä
1 ½ rkl sambal oelek – chilitahnaa
2 ½ rkl siiderietiikkaa  
  • Sekoita vuoassa kaikki muut kastikkeen ainekset paitsi etiikka. Asetele koivet vuokaan yhtenä kerroksena ja pyörittele ne hieman kastikkeessa. 
  • Paista 150-asteisessa uunissa noin tunnin, että lihasta tulee murea.
  • Nosta valmiit kanat pellille. Kaada pieneen kattilaan n. 4 dl paistolientä, lisää sekaan etiikka ja keitä kastikettä kunnes jäljellä on puolet.
  • Kaada valmis kastike koipien päälle ja paista noin 5 minuuttia grillivastuksen alla kauniin ruskeaksi. Koristele halutessa kevätsipulilla ja seesaminsiemenillä. 


You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Herkullisen näköistä, ei pitäisi katsella näin lounasajan alla! Tuo sambal oelek – chilitahna on mulle uutta, onko se kovasti tulista? Voiko sen korvata hätätapauksessa shirichalla vai onko tuossa tahnassa erilaisia makusyvyyksiä jota resepti kaipaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja! Sambal oelek on kyllä aika tulinen. Minun piti oikein käydä jääkaapilla vertailemassa näiden kastikkeiden makuja.)) Vaikka ne ovatkin erilaisia, mielestäni oikein hyvinkin voit korvata shirichalla. Molemmissa chilin lisäksi maistuu aika vahva hapan maku. Jos et yleensä syö kovin tulisia ruokia, yksi rkl kastiketta riittää oikein hyvin, tai jopa hieman vähemmän.

      Poista

Instagram