Siemennäkkärit

keskiviikkona, helmikuuta 18, 2015

Nyt kun gluteiiniton ruokavalio on kovasti muodissa, esillä on ollut paljon erilaisia leipäkorvikkeita. En missään nimessä sano tätä negatiiviseen sävyyn. Itsekin yritän välttää ns. ylimääräistä gluteiinia mutta en voi kyllä täysin kieltääkään sitä itseltäni, sen verran rakastan herkuttelua. Mutta kun tätä nykypäivän ykköspahaa (jaettu sijaa sokerin kanssa) korvataan vaikka herkullisilla pähkinöillä ja siemenillä, olen ensimmäisenä jonossa pelastamassa kehoani tältä hirviöltä.

Vaikka olen viime aikoina löytänyt itsestäni varsinaisen kotileipurin ja olen leiponut pari kuukautta joka viikonloppu omat leivät, ja vielä joka kertaa uuden reseptin mukaan, vasta nyt päätin kokeilla valmistaa paljon kehuttuja siemennäkkäreitä, joihin laitoin vaikka mitä hyvää. Siemeniä voi tietysti vaihtaa omiin suosikkeihin. Lopputulos oli maukas ja rapsakka. Siskoni, joka sattui käymään samana päivänä ja sai tietenkin näkkäripaketin mukaan ilmoitti, että reseptin on tultava blogiin mahdollisimman pian. Tässä se sitten on! 

Siemennäkkärit

1 dl aurinkokukkasiemeniä
1 dl seesamsiemeniä
1 dl kurpitsasiemeniä
½ dl pellavansiemeniä
1,5 dl maissitärkkelystä
ripaus suolaa
½ dl rypsiöljyä
2 ½ dl kiehuvaa vettä

Pinnalle:
seesaminsiemeniä
unikonsiemeniä
sormisuolaa

  • Sekoita kaikki kuivat ainekset. Lisää öljy ja kiehuvaa vettä. Sekoita ja anna seisoa 10 minuuttia.
  • Levitä seos leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ohueksi levyksi.
  • Ripottele päälle siemeniä ja suolaa. Leikkaa levy veitsellä haluamasi kokoisiksi neliöiksi.
  • Paista 125-asteisessa uunissa, uunin alemmalla tasolla 1 tunti 15 minuuttia kunnes näkkärit menettävät pehmeytensä ja muuttuvat rapsakoiksi.

You Might Also Like

0 kommenttia

Instagram