Roquefort viikunat

tiistaina, syyskuuta 23, 2014



Nyt on taas se aika vuodesta kun kaupoissa alkaa näkymään tuoreita viikunoita. Kauniita viikunoita. Ei ihme, että niitä kutsutaan vietteleviksi hedelmiksi, ne kun ovat mielestäni mielettömän kauniita niin ulkoa kuin sisältäkin. Ja niin maukkaita! Itse voisin syödä viikunoita vaikka kuinka paljon sellaisina, eivätkä ne välttämättä tarvitse mitään rinnalle korostaakseen makua. Sainkin joskus lomamatkalla Kroatiassa niistä yliannostuksen, kun ostin paikalliselta mummolta päivittäin ämpärillisen ihania kypsiä hedelmiä. Koska meille ne ovat vähän arvokkaampi ja harvinaisempi herkku, ajattelin tehdä jonkun suolaisen alkupalatyyppisen annoksen. The Hairy Bikers-kavereiden resepti (BBC Food) sinihomejuustolla täytetyistä parmankinkkuun käärityistä viikunoista oli yksinkertainen, helppo ja tosi näyttävä. Luulen, että myös vuohenjuusto toimisi tässä aika hyvin.

2 kypsää viikunaa
4 parmankinkku viipaletta
n. 30 g sinihomejuustoa
nippu tuoretta rucolaa
balsamicosiirappia
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
  • Tee terävällä veitsellä ristiviillot viikunan yläosaan ja puristele varovasti pohja ylöspäin.
  • Täytä aukot sinihomejuustolla
  • Kääri parmankinkun viipaleet hedelmän ympäri niin että yläosa jää auki.
  • Paistaa 180-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes kinkku on rapea ja juusto sulanut.
  • Asettele rucola viikunoiden päälle ja pirskota oliiviöljyä ja balsamicosiirappia. Mausta suolalla ja pippurilla

You Might Also Like

0 kommenttia

Instagram