kevät

Naudan poskilihaa omenalla, kahdella tavalla, kotiin kuljetettuna

tiistaina, kesäkuuta 13, 2017

Kaupallinen yhteistyö 

Ostatko sinä ruokaa verkkokaupasta? Sanotaan, että suomalaiset vasta opettelevat tilaamaan ruokaa netistä mikä sitten syy tähän onkaan. Itse olen jossain vaiheessa ollut ruokaverkkokauppojen suurkuluttuja. Kun äitiyslomalla päivisin ei ollut autoa käytössä, pääsin kunnolla kotiin toimituksien makuun. Kaikki perustarvikkeet ja varsinkin painavat tuotteet tulivat kätevästi, sovittuna aikana kotiovelle. Silloin se tuntui varsinaiselta luksukselta. Vaikka tuotteet olivat aina tuoreita ja vihannekset huolella valittuja, ostoskoriin päätyi yleensä ns. bulkkituotteita, joiden kaltaisia voi hankkia mistä tahansa kaupasta. Tuoreet lihat, kalat ja muut herkut tuli hankittua aina muualta, missä yleensä oli huomattavasti parempi valikoima ja tuotteet näyttivät houkuttelevammilta. Onhan se näin, että jos haluaa jotain tiettyjä lihanosia, niin niitä välillä pitää melkeinpä metsästää ympäri kaupunkia, joten innostuin heti kun sain tilaisuuden kokeilla uutta Atrian verkkokauppaa.

Atria on vastikään lanseerannut verkossa toimivan kunnon lihakaupan. Tässä vaiheessa kotiin kuljetukset toimivat vain suurempien kaupunkien alueille, mutta kuvittelisin, että palvelualue kasvaa kysynnän mukaan. Kaupan valikoima koostuu monipuolisesti kotimaisista naudan- ja porsaan lihapaketeista, joiden koko on yleisesti aika iso. Meidän kolmen hengen perheelle kahden – kuuden kilon lihakimpale olisi normaalisti vähän liikaa, mutta juhlajärjestelyihin tämmöinen sopisi erinomaisesti. Siinä saisi komean aterian kruunaajan kätevästi kotiovelle murehtimatta löytyykö haluttu osa kaupasta. Isona plussana on se, että klassisten ja arvokkaiden ruhon osien lisäksi valikoimassa on halvempaa, Suomessa ehkä aliarvostettua lihaa. Kaupasta löytyy esimerkiksi naudan häntää, poskilihaa, kieltä ja kokonainen sian etuneljännes. Kilohinta on näillä erittäin kohtuullinen ja tiedän kokemuksesta, että niiden löytäminen ei ole normaalista kaupoista mikään itsestäänselvyys. Myös luomutuotteiden valikoima on aika kattava.




Nettilihakaupan käyttö on erittäin helppoa ja yksinkertaista. Siinä ei ole mitään ihmeellisiä jakoja tuoteryhmittäin, vaan koko valikoima löytyy kätevästi kahden osion alta – nauta ja porsas otsikoiden alla. Kaikki tuotekuvat ovat erittäin selkeitä ja esittävät myös ruhon sijainnin eläimessä. Ei tarvitse kuin valita mieluisa paketti ja siirtyä tilaamaan. Toimituspäiviä on tällä hetkellä viikossa kolme ja toimituksia on niin aamulla kuin illallakin.  Tarkasta toimitusajasta asiakas saa aamulla tekstiviestin, joten pakettia ei tarvitse jäädä koko päiväksi kotiin odottamaan. En ole aikaisemmin saanut postitse ns. kylmiä paketteja, joten hieman kyseenalaistin niiden toimivuutta, turhaan. Lihalaatikko tuli tiiviisti järeään kylmälaukkuun pakattuna, jossa lihat pysyivät taatusti vaadituissa olosuhteissa. 
Mitä minä sitten kaupasta tilasin? Ostoskoriin mahtui niin ehkä hieman tylsää, mutta aina yhtä super herkullista sisäfileettä kuin edullista naudan osso buccoa ja poskilihaa. Osso bucco on itselleni jo vanha tuttavuus, mutta poskilihaa en ole aikaisemmin valmistanut, vaikka olenkin monesti herkutellut sillä ravintolassa. Mietin just, että miksiköhän sitä ei tullut ikinä valmistettua, ehkäpä just sen takia, etten muista törmänneeni siihen lihatiskillä. Jostain kumman syystä suomalaiset eivät vielä ottaneet omakseen tätä hyvää, ja vieläkin toistan itseäni, edullista ruhon osaa. Sen valmistaminen vie kyllä aikaa, mutta niin esimerkiksi porsaan ribsienkin valmistus, jotka aiemmin lyhyessä ajassa nousivat joka kodin ruokalistalle.


Poskiliha ehkä hieman yllätti omalla tuhtiudella. Noin puolen kilon lihakimpaletta peitti tiukasti tiivis rasvakerros, jonka poistin ennen valmistamista. Lihan seassa on taas yllättävänkin vähän rasvaa, joka pitkän valmistumisprosessin aikana pehmeni eikä mitenkään häirinnyt. Ettei annoksesta tulisi liian raskas, minun suositus on yhdistää poski raikkaisiin, happamiin tai makeisiinkin makuihin. Seuraavalla kerralla kokeilen ehdottomasti maustaa lihaa aasialaisittain, mutta tällä kertaa päädyin yhdistämään sitä omenaan, joka kivasti pehmentää tuhtia kokonaisuutta.

Tarjosin klassisesti punaviinissä haudutetun lihan karamellisoitujen omenien ja omenalla maustetun pehmeän polentan kera. Herkullinen annos, joka ei vaadi ihmeellisiä ruoanlaittotaitoja. Lihaa jäi kuitenkin sen verran yli, että seuraavana päivänä siitä helposti syntyivät rennot tacot, jotka saivat sitä kaivattua raikkautta omena-minttu coleslaw salaatista. Talvella sitten nautitaan poskista tuhtien patojen seassa. 



Punaviinissä haudutettu naudan poskiliha karamellisoidulla omenalla ja pehmeä omenainen polenta 

Punaviinissä haudutettu naudan poskiliha

suolaa ja pippuria
2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli hienonnettuna
2 pientä porkkanaa pieninä kuutioina
5 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 prk (70 g) tomaattisosetta
1 rkl hunajaa
0,5 dl sherry viinietiikkaa
2 tähtianista
1 tl kokonaisia valkopippureita
4 oksaa timjamia
5 dl kanalientä
5 dl punaviiniä 
  • Leikkaa poskilihasta terävällä veitsellä päällimmäinen rasva pois ja leikkaa posket neljään osaan. Mausta lihat reilusti suolalla ja pippurilla. Kuumenna isossa padassa tilkka öljyä ja paista lihan pinnat pienissä erissä. Nosta lihat pois padasta.
  • Lisää tarvittaessa pataan hieman öljyä ja kuullota sipulit ja porkkanat. Lisää valkosipulit ja paista hetki. Sekoita joukkoon tomaattisose ja paista vielä hetken. Lisää hunaja ja viinietikka. Anna etiikan hieman haihtua. Sekoita pataan loput ainekset ja lisää lihat. Kiehauta ja anna hautua pienellä lämmöllä kannen alla 3 tuntia.
  • Nosta valmis liha pois padasta ja siivilöi liemi. Keitä liemi pienessä kattilassa, kunnes noin puolet on haihtunut ja siitä on tullut hieman paksumpi kastike. Tarjoa posket omenapolentan, kastikkeen ja karamellisoitujen omenien kera.

Karamellisoidut omenat (n. 4:lle)

2 keskikoista omenaa
25 g voita
2 rkl sokeria
  • Poistaa omenista kuoret ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Kuumenna voi ja sokeri pannulla, lisää omenakuutiot ja paista välillä sekoittaen, kunnes ne saavat kauniin kullanvärin. 

Omenainen polenta (n. 4:lle)

3,5 dl täysmaitoa
2,5 dl kanalientä
kahden timjamioksan lehdet
90 g polenta suurimoita
25 g voita
25 g raastettua parmesaania
1 kirpeä omena raastettuna
suolaa ja pippuria

  • Tarkista polentan valmistumisaika pakkaukselta.
  • Kiehauta kattilassa maito, kanaliemi ja timjamilehdet. Vatkaa joukkoon polenta suurimoita koko ajan sekoittaen. Tässä vaiheessa polentan valmistus voi kestää 2-10 minuuttia riippuen laadusta. Kun polenta alkaa saostua, lisää joukkoon voi ja parmesaani, sekoita. Jos polenta on liian paksu, lisää hieman maitoa. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon raastettu omena, sulje kannella ja nosta liedeltä. 


Tortilla haudutetulla naudan poskilihalla ja omena-minttu coleslaw salaatilla



Punaviinissä haudutettu naudan poskiliha haarukalla revittynä suikaleiksi

Omena-minttu coleslaw (resepti täältä)

Valkosipulimajoneesi (resepti täältä)

tortilla lettuja

hienonnettua chiliä
  • Levitä tortillan päälle hieman valkosipulimajoneesia. Annostele revitty poskiliha ja coleslaw salaatti.  


gleteeniton

Täytetyt tattariletut, gluteenittomat

maanantaina, kesäkuuta 05, 2017

Aamiainen, brunssi, lounas tai vaikkapa iltapala, niin monipuolinen ja herkullinen tämä helppo annos on. Kaikkein parasta, että nämä voi luokitella jopa terveellisemmiksi, sillä perinteinen lettu on korvattu gluteenittomalla tattariversiolla. Ainakin kaikki blinien ystävät varmasti tykkäävät. Kun ilmat lämpenee, pitkät sessiot lieden ääressä eivät varmasti kiehdo, joten tällaisille helposti ja yhdellä pannulla valmistuville herkkulautasille on varmasti kysyntää. Täytteitä voi varmasti muokata oman maun ja sesongin mukaan, mutta tällä kertaa nautitaan parsasta, kun vielä voidaan.


Lettutaikinasta tulee noin 10 lettua, joten täytteiden määrä ei ole niin tarkka, vaan se on laskettu yhdelle annokselle. 



Tattariletut

2 kananmunaa
1,5 dl maitoa
1 dl vettä
1 rkl sulatettua voita
150 g tattarijauhoja
1,5 dl olutta
ripaus suolaa
öljyä paistamiseen

Täyte /1 annos
2-3 vihreä parsatankoa
tilkka öljyä paistamiseen
1 siivu graavi- tai kylmäsavulohta
1 kananmuna
suolaa ja pippuria


  • Vatkaa keskenään kananmunat, maito, vesi ja voi. Mausta seos suolalla ja lisää vähitellen jauhot koko ajan sekoittaen. Vatkaa joukkoon olut. Taikinasta pitää tulla hieman piimää paksumpaa. Lisää tarvittaessa hieman vettä. Peitä taikina kelmulla ja anna seisoa huonelämpötilassa tunnin verran.
  • Kuori tarvittaessa parsatangot ja paista hieman kuumalla pannulla. Mausta.

  • Kuumenna lettupannulla tilkka öljyä ja kaada n. 0,5 dl lettutaikinaa pannua kääntäen. Riko yksi kananmuna letun keskelle ja käännä letun siivut sisäänpäin jättäen kananmuna auki. Mausta kananmuna suolalla ja pippurilla ja anna paistua, kunnes lettu ja kananmuna ovat kypsiä. Jos et syö valmiita lettuja heti, siirrä ne hetkeksi uunipellillä 100-asteiseen uuniin.
  • Annostele valmiin letun päälle parsat ja lohi. Nauti lämpiminä. 


alkupala

Erittäin vihreä keitto quinoalla ja wasabi-jogurtilla

maanantaina, toukokuuta 29, 2017

Kesä on jo melkein ovella tai tarkkaan ottaen muutaman kerran kurkistellut oven suussa, joten ainakin itsellä on ollut pientä pyrkimystä hieman keventää ruokavaliota. Viime viikolla kuitenkin vietin kolme mukavaa päivää Italiassa, ja siihen sitten kevennys pyrkimykset jäivätkin. Jatkuvat antipastot, herkulliset viinit ja suussa sulavat vastustamattomat jälkiruoat, niistä Italian reissut yleensä koostuvat ja tämäkään kerta ei ollut mikään poikkeus. Astuessa Helsinki-Vantaan lentokentälle taas iski fiilis, että näitä kaikkia edellä mainittuja ei tarvitse vähän aikaa maistaa ja keittiön voisi lähipäivinä täyttää vihreällä. Tällä fiiliksellä syntyi tämä erittäin vihreä ja herkullinen keitto, joka toki on saanut hieman täyteläisyyttä quinoasta ja potkua wasabista. Tällä kertaa en halunnut käyttää perunaa enkä turhaa kermaa saostaakseen keittoa ja quinoa hoiti tämän tehtävän erinomaisesti, ja mitä parasta kevyesti.


Vihreä keitto quinoalla

0,75 g quinoaa
1,5 rkl oliiviöljyä
0,5 sipulia hienonnettuna
2 sellerivartta pieninä viipaleina
0,5 rkl raastettua inkivääriä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
250 g parsakaali paloina
1 l kasvislientä
125 g pinaattilehtiä
kourallinen basilikanlehtiä
kourallinen mintunlehtiä
suolaa ja pippuria
yhden limen mehu  

Wasabi-jogurtti

2 dl esim. kreikkalaista jogurttia
n. 0,5-1 tl wasabia
0,5 tl hunajaa
1 tl sitruunanmehua

  • Sekoita kaikki wasabi-jogurtin ainekset keskenään. Tarkista maku.
  • Keitä quinoa pakkauksen ohjeiden mukaan.
  • Lämmitä isossa kattilassa öljy ja kuullota sipuli. Lisää joukkoon selleri ja paista pari minuuttia. Lisää inkivääri, valkosipuli ja parsakaali. Sekoita ja paista minuutin verran ja lisää kattilaan kasvisliemi. Keitä kannen alla kunnes parsakaali on hieman pehmentynyt. Lisää keittoon pinaattilehdet ja kiehauta. Mausta yrteillä ja nosta liedeltä. 
  • Soseuta keitto sauvasekoittimella ja sekoita joukkoon quinoa. Voit myös soseuttaa keiton quinoan kanssa. Mausta keitto limemehulla, suolalla ja pippurilla. Tarjoa lämpimänä wasabi-jogurtilla maustettuna. 

Instagram